Reiska_sukupolvenvaihdokset.jpg

Reiska-palvelu metsätilojen sukupolvenvaihdoksiin

Reiska-palvelun avulla vaihdat saapppaat sujuvasti reiskoihin!

Metsätilan sukupolvenvaihdos on ajankohtainen lukemattomissa perheissä. Sukupolvenvaihdosta kannattaa suunnitella hyvissä ajoin, sillä hallitusti ja harkinnalla tehdyillä päätöksillä voit itse ratkaista metsäsi tulevaisuuden. Erityistä osaamista tarvitaan kun punnitaan eri luovutusvaihtoehtojen verovaikutuksia.

Reiska-palvelun askeleet ja sisältö:

  1. Alkukartoituksella selvitetään osapuolten toiveet ja tavoitteet metsätilan omistusjärjestelyjen suhteen.

  2. Pohjatietojen ja asiakirjojen hankinta. Palveluun kuuluu tila-arvion laadinta, jossa määritellään metsäkiinteistön arvo. Lisäksi hankitaan kaikki viralliset asiakirjat, joista selviää omistussuhteet ja tilaa koskevat rasitteet.

  3. Vaihtoehtolaskelmat. Vaihtoehtolaskelmista käy ilmi sukupolvenvaihdoksen eri luovutusvaihtoehtojen verovaikutukset ja vaikutukset sukuvarallisuuteen. Haemme tilanteen mukaan metsänomistajan puolesta ennakkopäätöksen verottajalta.

  4. Ratkaisun paikka. Metsänomistajan ratkaisun pohjaksi eri vaihtoehdot rahoituslaskelmineen esitellään ja käydään läpi yksityiskohtaisesti.

  5. Sukupolvenvaihdoksen loppuun saattaminen.  Asiakirjojen ja kaupanvahvistajan palveluiden lisäksi laadimme tarvittaessa testamentin, lahjakirjan tai kauppakirjan. Myös lahjavero- ja luovutusvoittoveroilmoitus, lainhuudon hakeminen ja mahdolliset muut viralliset asiakirjat hoituu kauttamme.

  6. Uuden sukupolven neuvonta metsäasioissa. Uusi metsänomistaja saa mukaansa tuhdin tietopaketin. Lisäksi tilakäyntikierros metsäneuvojan kanssa on paikallaan.

Ota ensiaskel ja kysy lisää Reiska-palvelustamme meiltä:

 

 

Ota yhteyttä kysyäksesi lisää sukupolvenvaihdoksesta: