Metsätila n. 14 ha, Laukaa, Lievestuore












Tila ja koko:
Kotasuo 410-407-12-340, 2 palstaa
- Pinta-ala n. 14,0 ha
- Puusto 1697 m3
Myytävänä kaksipalstainen metsätila. Puusto lähinnä nuorta, ensiharvennusikään tulevaa, kasvatusmetsää. Isompi palsta sijaitsee tien varressa ja pienempi (n. 2,6 ha) palsta n. 350 metriä Kaihlasentiestä. Kulkuoikeus pienemmälle palstalle merkitty naapuritilan kautta. Puusto pääosin rehevillä kivennäismaan kasvupohjilla. Suositeltavia raivaussahatöitä (ennakkoraivauksia) noin neljän hehtaarin alueella. Kuviolla 1 on hieman veden vaivaamia puita. Rehevillä mailla kasvavilla nuorilla kasvatusmetsillä paljon odotusarvoa tuleville hakkuutuloille. Isompi palsta rajautuu pohjoisessa rautatiehen, jossa rasitteena rautatien suoja- alue.
Myytävien palstojen ohi kulkeva Kaihlasentie pidetään talvisin auki.
Kuviotiedot ja kartat linkeistä (alleviivatut) sivun oikeasta reunasta.
Ajo-ohje:
Navigaattoriin/ googlemapsiin osoitteeksi Kaihlasentie 360, Laukaa jolla pääset toisen palstan kohdalle. Toisen palstan kohdalle pääsee osoitteella Kaihlasentie 280, Laukaa. Suuremman palstan kohdalle ja Kaihlasentien Kuopiontieltä lähtevään päähän tulee opastekyltit.
Pysäköi autosi niin, ettet haittaa muita tiellä liikkujia tai liikennöintiä. Ota huomioon tien kunto kelirikkoaikaan.
Metsänhoito:
Metsänhoidon suositusten mukaiset hakkuumahdollisuudet 2026 - 2030:
- Avohakkuu 1,4 ha Kuviot: 1
- Ensiharvennus/ energiapuuhakkuu 8,7 ha Kuviot: 2, 5 ja 6
Välittömät metsänhoidolliset hoitotyöt:
- Taimikonharvennus 1,8 ha Kuviot: osa kuviosta 6,1
- Ennakkoraivaus 2,2 ha Kuviot: 2 ja osa kuviosta 6
Tiedossa olevat metsälakikohteet / suojellut lajit, kohteet ja alueet / käyttörajoitukset
Rakennukset:
Maapohja:
6,6 ha
Lehtomainen kangas
7,3 ha
Tuore kangas tai vastaava suo
0,2 ha
Kuivahko kangas
Puusto:
Mänty
Kuusi
Koivu
Muu
Yhteensä
Pyyntihinta:
Kiinteistö myydään tarjousten perusteella.
Hintapyyntö:
71 000 € / tarjous
Tarjousaika päättyy ja tarjousten oltava perillä:
Tiistaina 13.5.2025 klo 16.00
Tarjouksen voi jättää:
- Sähköisellä tarjouslomakkeella (alla)
- Sähköpostilla: johannes.lehtomaki@mhy.fi
- Kirjeellä: Päijänteen Mhy / Johannes Lehtomäki Vasarakatu 9A 40320 Jyväskylä.
Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tarjoukset kokonaan tai osittain.
Kulut yms:
Ostajalle tulevat maksut:
- Kaupanvahvistajan palkkio (138 €)
- Varainsiirtovero (3 % kauppahinnasta)
- Lainhuudatus (172 € tai Maanmittauslaitoksen voimassaolevan hinnaston mukaan)
Tiemaksu:
- Koko kiinteistöllä 83,6 € vuonna 2024. Kaihlasen yksityistie.
Kiinnitykset ja rasitukset:
- Ei kiinnityksiä tai rasituksia.
Kaava:
- Ei kaavaa.
Rasitteet:
- Kyllä, tieoikeuksia ja rautatien suoja- alue (kts. kiinteistörekisteriote).
Osuudet yhteisiin:
- Kyllä (kts. kiinteistörekisteriote).
Metsästysvuokrasopimus:
- Ei kirjallista metsästysvuokrasopimusta.
Myrsky- lumi- ja hyönteistuhot:
- Ei tiedossa.
Tie perille:
- Isommalle palstalle on, pienemmälle ei.
Omaa rantaviivaa:
- Ei.
Muut kaupan kannalta merkittävät tiedot:
Esittely:
Kohteesta lisätietoja välittäjältä:
Johannes Lehtomäki
044 493 4978
johannes.lehtomaki@mhy.fi
Vasarakatu 9A, 40320 Jyväskylä